8 Oppilasarvioinnin periaatteet

Opsessori Mikkeli

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kuntakohtaiset oppilasarviointiperusteet

Kalevankankaan koulussa oppilaan kasvua ja oppimista tuetaan monipuolisen arvioinnilla avulla. Arviointi luo perustaa myös perusopetuksen päätteeksi annettavalle päättöarvioinnille.
Arvioinnin tehtävänä on ohjata ja kannustaa oppilaan opiskelua myönteisellä tavalla. Arvioinnin kohteina ovat oppilaan oppimistuosten lisäksi myös hänen työskentelynsä ja koko oppimisprosessi. Koulun kasvatustehtävään kuuluu myös käyttäytymisen arviointi. Arvioinnin luotettavuuden lisäämiseksi tulee oppilaille ja heidän huoltajilleen annetaan etukäteen tietoa arvioinnin perusteista ja pyydettäessä jälkikäteen tietoja siitä miten niitä on arvioinnissa sovellettu.
Oppilaan opintojen edistymistä arvioidaan kirjallisesti tai suullisesti. Väliarviointi voidaan antaa suullisena arviointikeskusteluna tai välitodistuksena. Väliarviointi annetaan tammikuun loppuun mennessä. Lukuvuoden päättyessä oppilaalle annetaan lukuvuositodistus. Oppilaalle annetaan erotodistus, jos hän vaihtaa koulua kesken lukuvuoden. Arvioinnissa yleisen ja yksilöllisen oppimäärän mukaan opiskelevien oppilaiden osalta numeroarvosteluun siirrytään perusopetuksessa seuraavasti:

3. lk. Käyttäytyminen, äidinkieli ja kirjallisuus sekä matematiikka
4. lk. Edellisten lisäksi: ympäristö– ja luonnontieto, A1- kieli
5. lk. Kaikki yhteiset oppiaineet

Numeroarvostelua voidaan täydentää sanallisella arvioinnilla.

Oppilasarviointia suoritetaan myös itsearviointina, jonka tarkoituksena on tukea itsetuntemuksen kasvua, kehittää opiskelutaitoja sekä auttaa oppilasta ymmärtämään opiskelemansa syvällisesti. Itsearviointi auttaa oppilasta luomaan realistisen käsityksen omista tiedoistaan, taidoistaan ja kyvyistään. Itsearviointi soveltuu hyvin tavoiteopiskeluun, jossa oppilas itse asettaa opiskelutavoitteensa ja sitten arvioi niiden toteutumista. Arviointitapahtumasta tehdään ohjaava ja kannustava.

Opintosuoritusten arviointi

Käytännössä arviointi opintojen aikana perustuu koulun opetussuunnitelmassa (OPS) määriteltyihin oppiainekohtaisiin arviointikriteereihin. Arviointi kohdistuu oppimistulosten mittaamisen (kokeet) lisäksi oppilaan työskentelyyn sekä oppimisprosessiin. Opintojen aikaisen arviointiin kuuluu myös oppilaan käyttäytymisen arviointi. Opetussuunnitelmassa kerrotaan, millaista käyttäytymistä oppilaalta edellytetään esimerkiksi arvosanan 8 saamiseksi.

Työskentelyn arviointi on osa oppilaan oppimistaitojen arviointia. Työskentelyn arvioinnin pohjana ovat työskentelylle eri oppiaineissa asetetut tavoitteet. Työskente-yn arviointi kohdistuu oppilaan taitoon suunnitella, säädellä, toteuttaa ja arvioida omaa työtään. Arvioinnissa otetaan huomioon myös, miten vastuullisesti oppilas työskentelee ja miten hän toimii yhteistyössä toisten kanssa. Työskentelyn arviointi on osa oppiaineen arviointia. Työskentelyä voidaan arvioida myös erikseen.

Opintojen aikaisen arvioinnin yhtenä perustehtävänä on edelleen se, että oppilas oppii tuntemaan itsensä oppijana. Tämän oppilaan itsearvioinnin kehittäminen on arvioinnin keskeisiä tavoitteita.

Muu arviointipalaute
Oppilaan opintojen edistymisestä ja työskentelystä annetaan säännöllisesti tietoa oppilaalle ja hänen huoltajilleen. Tietoja voidaan antaa todistusten lisäksi vapaamuotoisten todistusten liitteiden avulla sekä suullisesti. Huoltajan ja oppilaan kanssa voidaan käydä yhteisiä arviointikeskusteluja ja järjestää muita oppilas- tai ryhmäkohtaisia tapaamisia, joissa annetaan ja saadaan informaatiota oppilaan kehityksestä ja koulumenestyksestä.

Päättöarvioinnin oppiaineiden arviointikriteerit
Kriteerit on laadittu siten, että oppilaan oppimistulokset vastaavat oppiaineen päättöarvioinnissa arvosanaa erinomainen (10), mikäli hän ylittää lähes kaikkien oppiaineen kriteereiden edellyttämän osaamisen tason ja tämän lisäksi hän osoittaa erityistä harrastuneisuutta oppiaineen aihepiiriä kohtaan, kiitettävä (9), mikäli hän ylittää useimpien oppiaineen kriteerien edellyttämän osaamisen tason, hyvä (8), mikäli hän osoittaa keskimäärin oppiaineen kriteereiden edellyttämää osaamista; joidenkin kriteereiden saavuttamatta jäämisen voi kompensoida muiden kriteerien tason ylittäminen, tyydyttävä (7), mikäli hän osoittaa osaamista, jota useimmat oppiaineen kriteerit edellyttävät, kohtalainen (6), mikäli hän osoittaa joidenkin oppiaineen kriteerien edellyttämää osaamista, välttävä (5), mikäli hän pyrkii oppiaineen tavoitteiden saavuttamiseen, vaikka pystyy osoittamaan vain jossakin määrin kriteerien edellyttämää osaamista.

Kriteerien avulla arvioidaan ensisijaisesti sitä, kuinka hyvin oppilas on saavuttanut opetussuunnitelman perusteissa kuvatut oppiaineen tavoitteet ja miten hyvin hän hallitsee oppiaineen sisällöt.

Käyttäytymisen arviointikriteerit
Arvosanan hyvä (8) saa oppilas, joka on hyvin käyttäytyvä. Tämä merkitsee sitä, että oppilas
- kunnioittaa toisen koskemattomuutta ja yksityistä sekä yhteistä omaisuutta
- noudattaa pääsääntöisesti hyviä tapoja
- on huomautuksin ojennettavissa eikä hänellä ole toistuvia rangaistuksia
- antaa työrauha kaikille
- noudattaa sääntöjä

Arvosanan välttävä (5) saa oppilas, joka ei piittaa säännöistä eikä ohjeista vaan tietoisesti rikkoo niitä. Tämä merkitsee sitä, että oppilas
- häiritsee työrauhaa jatkuvasti
- käyttää törkeää kieltä
- on epärehellinen
- saa usein rangaistuksia
- osallistuu kiusaamiseen
- sotkee ja turmelee ympäristöä

Luokkamuotoisessa erityisopetuksessa opiskelevan oppilaan arvointi

Luokkamuotoisessa erityisopetuksessa oppilaan arviointi perustuu monipuoliseen näyttöön eli:
• annettujen tehtävien suorittamiseen
• oppitunneilla osallistumiseen ja aktiivisuuteen
• työskentelyyn, kokoaviin tuotoksiin ja portfolioihin
• harrastuneisuuteen, käyttäytymiseen ja sosiaalisissa taidoissa selviytymi-seen

Arvioinnin lähtökohtana on henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS), joka tarkistetaan vähintään kerran vuodessa.

Arvioinnin tavoitteena on
• tukea ja edistää oppilaan kasvua ja kehitystä HOJKS:n mukaisesti
• ohjata opiskelua
• tarjota oppilaalle välineitä minäkuvan rakentamiseen ja itsetuntemuk-een sekä itsetunnon vahvistamiseen
• ratkaista vuosittain opiskelun eteneminen
• tukea valintoja
• edistää kodin ja koulun yhteistyötä (vanhemmat saavat tietoa oppilaan edistymisestä)
• opettaja saa tietoa oppilaan etenemisestä oman työnsä suunnitteluun

Arvioinnin vastuuhenkilöt
• opettajat - opettaja ja oppilas yhdessä
• oppilas
• vanhemmat
• muut HOJKS-palaveriin osallistuneet

Arviointiajankohdat
• lukuvuoden päätteeksi aina lukuvuositodistuksella
• lukuvuoden aikana
• HOJKS-palavereissa

Todistukset
• Välitodistus annetaan oppilaille lukuvuosisuunnitelmassa määriteltynä ajankohtaja. (Esiopetuksessa ja toiminta-alueittain järjestetyssä opetuksessa annetaan vain lukuvuositodistus).
• Lukuvuositodistus ja päättötodistus jaetaan kevätjuhlassa.

Arvioinnin muodot 
• esiopetuksessa annetaan lukuvuositodistuksena osallistumistodistus
• yleisen tai yksilöllisen oppimäärän mukaan opiskelevien oppilaiden osalta luokilla 1-2 arvioidaan äidinkieli ja kirjallisuus (lukemisen ja kirjoittamisen taidot) sekä matematiikka (erityisesti yhteen- ja vähennyslaskutaidot)
• yleisen tai yksilöllisen oppimäärän mukaan opiskelevien oppilaiden osalta numeroarvostelu annetaan seuraavasti:
• 3. lk - käyttäytyminen, äidinkieli ja kirjallisuus sekä matematiikka
• 4. lk. - edellisten lisäksi: ympäristö- ja luonnontieto, A1- kieli (englanti)
• 5.-10. lk. - numeroarvostelu kaikissa yhteisissä oppiaineissa
• toiminta-alueittain järjestetyssä opetuksessa annetaan sanallinen arviointi (varsinaista välitodistusta ei anneta, vaan palaute käsitellään huoltajan ja opettajan välisissä neuvotteluissa)
• opettaja voi numeroarvostelun lisäksi antaa myös suullisen tai kirjallisen palautteen
• todistuslomakkeina käytetään koulun virallisia lomakkeita
• lisäksi täkeää on oppilaan oma itsearviointi ja huoltajien toteuttama arviointi

Päättöarviointi
Päättöarvioinnin tehtävänä on määritellä, miten hyvin oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut perusopetuksen oppimäärän tavoitteet eri oppiaineissa tai toiminta-alueilla. Päättöarviointi perustuu monipuoliseen näyttöön. Päättöarvosanojen muodostumisen periaatteina ovat oppilaan opintosuoritukset päättövaiheessa (luokat 8.-9.) ja mahdollisuuksien mukaan erilaiset valtakunnalliset kokeet sekä Opetushallituksen kaikkiin perusopetuksen yhteisiin oppiaineisiin laatimat ohjeelliset arvosanan hyvä (8) edellyttämät osaamisen kriteerit. Toiminta-alueittain järjestetyssä opetuksessa annetaan sanallinen arviointi. Mikäli oppilas siirtyy Kalevankankaan kouluun toisesta koulusta tai koulun sisällä toiseen opetusryhmään, päättöarvioinnin perusteena ovat siirron jälkeiset opinnot.

Henkilökohtaiset työkalut
Näkymät
Valikko: